Toiminnallinen neurologinen oireisto on aivojen “ohjelmiston” ongelma. Aivokuvien tulokset ovat yleensä normaaleja. Normaali kuvauslöydös saa monet toiminnallisista oireista kärsivät potilaat pohtimaan, yrittääkö lääkäri sanoa oireiden olevan mielikuvitusta. Yksinkertainen vastaus on ”ei”. Potilas ei kuvittele toiminnallisia neurologisia oireita. Normaali kuvauslöydös ei tarkoita, että lääkäri uskoisi niin.
Toiminnalliset neurologiset oireet johtuvat sellaisesta aivojen toiminnan ongelmasta, jota ei voi hallita. Tätä voi verrata esimerkiksi migreeniin. Oireet ovat todellisia ja oikeita.
Yksi toiminnallisiin ja dissosiatiivisiin neurologisiin oireisiin liittyvä suuri ongelma on potilaiden kokemus siitä, ettei heitä uskota tai oteta vakavasti. Tämä johtuu osittain siitä, ettei monia lääkäreitä ole koulutettu kohtaamaan toiminnallisia häiriöitä. Toiminnallisia häiriötä on myös tutkittu kunnolla vasta viime vuosikymmenien aikana.
Osa lääketieteen ammattilaisista ei todella usko näistä oireista kärsiviä potilaita. Se on todella harmillista, eikä sitä tulisi hyväksyä. Toiset uskovat, että potilaalla on aito ongelma ja pyrkivät auttamaan parhaansa mukaan. Tällöin hoito ei eroa esimerkiksi MS-tautia sairastavan potilaan hoidosta.
Toiminnallisessa neurologisessa oireistossa liikkeestä ja tuntemuksista vastaavat aivojen alueet eivät toimi halutulla tavalla. Erityisesti ongelma näkyy, kun potilas yrittää tietoisesti liikuttaa oireilevaa kehon aluetta. Kehon toiminnat voivat onnistua paremmin, kun niihin ei kiinnitä huomiota.
Tämän ymmärtäminen voi vaatia aikaa. Aivoissa ei ole rakenteellista ongelmaa, mutta aivoissa on toiminnan häiriö.
Seuraavat esimerkit voivat auttaa ilmiön ymmärtämisessä:
Esimerkkinä migreeni. Toisinaan toiminnallisten neurologisten oireiden vertaaminen migreeniin voi auttaa niiden ymmärtämisessä. Migreeni on tavallinen vaiva, jossa aivokuvat ja testit ovat normaaleja. Migreeniin liittyy monenlaisia outoja neurologisia oireita. Esimerkiksi valojen vilkkuminen, toispuoleinen kehon kihelmöinti ja jopa halvaantuminen ovat mahdollisia migreenin oireita. Migreenin tapauksessa tiedetään hieman tarkemmin, missä aivojen osissa toiminnan häiriö tapahtuu. Aivojen hermot lähettävät epänormaaleja sähkösignaaleja, jotka laukaisevat migreenin. Samoin kuin toiminnallisissa neurologisissa oireissa, myös migreenin diagnoosi perustuu potilaan kertomukseen omista oireistaan.
Jos joku hypnotisoidaan, onko se vain ”korvien välissä” vai muuttaako se aivojen tilaa? Monet suhtautuvat epäillen hypnotisointiin. Televisiossa hypnotisoidut henkilöt eivät hallitse täysin omaa käytöstään ja omia ajatuksiaan. Henkilön voi hypnotisoida ilman psykologista sairautta. Onko hypnoosin aiheuttama transsi muuttunut aivojen tila vai muuttunut mielen tila? Vastaus saattaa olla, että kyseessä on molemmat. Tarkemmin sanottuna kysymys on väärä. Toiminnallisten ja dissosiatiivisten oireiden yhteydessä ei myöskään ole perusteltua kysyä, ovatko oireet vain potilaan mielessä. Aivot ja mieli ovat molemmat yhtä tärkeitä ja toimivat vuorovaikutuksesta.
Vastaus on valitettavasti kyllä. Se vaikuttaa kuitenkin olevan epätavallista. Viime vuosina on tullut enemmän tietoon tapauksia, joissa potilas on käyttänyt sosiaalietuuksia väärin.
Esimerkiksi eräs mies kuvattiin pelaamassa jalkapalloa, vaikka hän kertoi olevansa pyörätuolipotilas. Toinen kuvattiin nostelemassa raskaita laatikoita, vaikka hän kertoi, ettei kyennyt kantamaan mitään.
Eräässä tapauksessa mies, joka kertoi olevansa sokea, joutui oikeuteen aiheutettuaan kolarin ajamalla ylinopeutta moottoritiellä.
Tällaisten huijareiden tutkimuksissa saattaa löytyä joitain viitteitä toiminnallisista neurologisista oireista. Tutkimuksissa paljastuu kuitenkin ratkaisevia eroja.
Huijareiden kertomukset ovat usein hyvin epäjohdonmukaisia (koska he keksivät ne). Potilaat, joiden oireet ovat aitoja, kertovat oireistaan hyvin eri tavalla. Huijareiden tarinoiden taustalla voi olla myös vahingonkorvauskäsittely tai jokin muu ilmeinen syy oireille. Tämä ei tietysti tarkoita, että kaikki vahingonkorvauksia hakevat teeskentelisivät oireensa.
Osa potilaista teeskentelee oireita päästäkseen sairaalaan ja päästäkseen toimenpiteisiin. Potilaat voivat aiheuttaa oireet ja löydökset myös itse ja tämä on yleisesti tunnustettu lääketieteellinen vaiva (Munchausen). Se on kuitenkin harvinainen sairaus. Sen voi hahmottaa ikään kuin itsensä vahingoittamisen kaltaisena käytöksenä.
Eli toisinaan potilaat teeskentelevät oireensa ja tätä voi olla vaikea tunnistaa. Osa lääkäreistä (ja joskus potilaista) tekee harmillisen virheen uskoessaan, että useimmat toiminnalliset neurologiset oireet ovat teeskentelyä.
Osalla toiminnallisista neurologisista oireista kärsivistä potilaista oireet tulevat ja menevät. Tämä voi saada jotkut uskomaan, että he aiheuttavat itse oireensa. Oireiden vaihtelu on hyvin tavallista, eikä tarkoita, että oireet olisivat itse aiheutettuja.
Tämä kysymys on erityisen tärkeä etenkin, jos olet tullut tälle sivustolle etsimään apua omiin oireisiisi. Potilaat eivät ymmärrettävästi halua saada diagnoosia, jota voidaan luulla teeskentelyksi. Yllä on kuvattu, kuinka harvinaista sairauden teeskentely on. Osa terveydenhuollon ammattilaisista on kutenkin hämmentyneitä toiminnallisista neurologisista oireista. He saattavat suhtautua näihin oireisiin ikävästi ja huonolla asenteella.
Useimmiten terveydenhuollon ammattilaisilla on positiivinen asenne toiminnallisiin neurologisiin oireisiin. Heillä voi kuitenkin olla vaikeuksia tämän välittämisessä potilaalle. Ihmisten väliset väärinymmärrykset ovat osa elämää, eikä hoitosuhde ole tässä suhteessa poikkeus. Potilas voi loukkaantua terveydenhuollon ammattilaisen puheista, vaikka tämä uskoisi oireisiin ja haluaisi auttaa.
Toiminnallisille ja dissosiatiivisille oireille on annettu monia nimiä vuosien varrella.
Monet näistä nimityksistä juontuvat psykiatriasta ja perustuvat ajatukseen, että oireet ovat potilaan ”korvien välissä”. Psykologiset tekijät ovat tärkeitä ja niitä on syytä tutkia toiminnallisten ja dissosiatiivisten oireiden yhteydessä. Oireet eivät kuitenkaan ole potilaan ”korvien välissä” tai keksittyjä. Useimmat asiantuntijat uskovat, että toiminnalliset oireet sijaitsevat aivojen rakenteen ja mielen välimaastossa ja ovat sekä neurologisia, että psykiatrisia. Tästä syystä lääkärin on vaikea vastata, kun potilas kysyy, ovatko oireet neurologisia vai psykologisia. Tutkimukset osoittavat, että kyse on molemmista. Itse asiassa kysymys ei ole järkevä ottaen huomioon sen, mitä tiedetään liikkeen ja tunteiden hermoverkkojen toiminnasta aivoissa.
Seuraava lista ei ole kevyttä luettavaa, mutta siihen perehtymisestä voi olla hyötyä.
Konversiohäiriö – on Sigmund Freudin popularisoima termi, jota käytetään myös Yhdysvaltojen psyykkisten häiriöiden standardiluokituksessa (DSM-IV). Sen mukaan potilas muuttaa, eli konvertoi, henkisen pahoinvoinnin fyysisiksi oireiksi. Konversiohäiriön oireita ovat heikkous, liikehäiriöt, tuntemusoireet, ja ei-epileptiset kohtaukset. Ajatus ”konversiosta” voi päteä pieneen joukkoon potilaita. Ajatuksen soveltuvuudesta suurelle potilasjoukolle ei kuitenkaan ole tutkimusnäyttöä. Suurimmalla osalla potilaista mielen oireet päinvastoin pahenevat, mitä voimakkaampia fyysiset oireet ovat. Yhdysvaltojen psykiatrisen standardiluokituksen päivityksessä (DSM-5) termi ”toiminnallinen neurologinen oire” lisättiin konversiohäiriön rinnalle. Samalla vaatimus henkisesti kuormittavasta tapahtumasta oireiden alkamisen yhteydessä poistettiin.
Dissosiatiivinen häiriö – on termi toiminnallisille neurologisille oireille kansainvälisessä tautiluokituksessa (The International Classification of Diseases). Tutustu dissosiaatiota käsittelevään sivuun saadaksesi lisätietoa.
Ei-elimellinen – on lääkärien käyttämä termi oireille, jotka eivät johdu tunnistettavasta sairaudesta. Se antaa ymmärtää, että oireet ovat täysin psykologisia. Todellisuudessa tällaisessa ajatuksessa ei ole järkeä. Tämän sivuston laatinut professori John Stone on kirjoittanut aiheesta englanninkielisen artikkelin kollegansa Alan Carsonin kanssa: https://pn.bmj.com/content/17/5/417
Psykogeeninen – on melko yleinen termi toiminnallisille oireille. Erityisen tavallisesti sitä käytetään dissosiatiivisille oireille ja liikehäiriöille. Myös se tarkoittaa, että ongelma on puhtaasti psykologinen.
Psykosomaattinen – termin merkitys on muuttunut ajan saatossa ja tarkoittaa samaa, kuin psykogeeninen. Alun perin termi on kuvannut tapaa, jolla keho vaikuttaa mieleen ja psykologiset prosessit vaikuttavat kehoon.
Somatisaatio – viittaa siihen, että potilaalla on fyysisiä oireita mielen pahoinvoinnin vuoksi. Perustelut ovat samat, kuin konversiohäiriössä. Somatisaatiohäiriö kuvaa tilannetta, jossa potilaalla on fyysisiä oireita läpi elämän ilman oireita aiheuttavaa sairautta.
Hysteria – termi on ollut käytössä jo 2000 vuoden ajan. Se tarkoittaa ”vaeltavaa kohtua” ja tulee muinaisesta kreikasta. Tuolloin uskottiin, että naisen kohtu vaeltaa ympäri kehoa ja aiheuttaa fyysisiä oireita. 1700- ja 1800-luvuilla termillä kuvattiin kaikenlaisia toiminnallisia oireita ja -häiriöitä. 1900-luvulla termin merkitys rajattiin tarkoittamaan neurologisia oireita. Nykyään termiä käytetään, onneksi, yhä harvemmin.
Toiminnallisista neurologisista oireista kärsivät potilaat ovat kokeneet kovia terveydenhuollossa viimeisen sadan vuoden aikana. Neurologit ovat perinteisesti nähneet tehtäväkseen pelkän potilaan diagnosoimisen ja ohjaamisen psykiatrien hoidettavaksi.
Monet neurologit ovat viime vuosina ottaneet ratkaistavakseen toiminnallisista neurologisista oireista kärsivien potilaiden historiallisesti haasteellisen tilanteen. Osa neurologeista suhtautuu edelleen epäillen toiminnallisiin oireisiin. Potilaat voivat myös aistia diagnoosin herättämät ristiriitaiset tunteet lääkärissä, joka edelleen hankaloittaa potilaan luottamista diagnoosiin. Toiset lääkärit ottavat oireet vakavasti, mutta eivät pidä itseään pätevinä hoitamaan ongelmaa. Osa lääkäreistä tekee hätäisiä johtopäätöksiä perustuen potilaan menneisyydessä tapahtuneisiin psykiatrisiin tai traumaattisiin ongelmiin. Tämä voi aiheuttaa joskus ristiriitaisia tunteita potilaassa ja sitä voi olla vaikea hyväksyä etenkin, jos psykiatrisen sairauden oireet ovat jo väistyneet.
Professori Stone kertoo havainneensa muutoksen parempaan viimeisen 20 vuoden aikana. Nuoret neurologit eivät käsittele toiminnallisista neurologisista oireista kärsiviä potilaita edeltäjiensä tavoin. Monet ovat myös kiinnostuneita toiminnallisista oireista ja innokkaita auttamaan potilaita entistä paremmin.
Useimmat psykiatrit suhtautuvat epävarmasti toiminnallisten neurologisten oireiden hoitoon, elleivät he toimi tiiviissä yhteistyössä neurologin kanssa. Psykiatrit miettivät usein, onko potilaalla toteamatta jäänyt neurologinen sairaus. Psykologit ja psykiatrit voivat auttaa toiminnallisten neurologisten oireiden kuntouttamisessa, vaikka potilaalla ei olisi masennusta tai ahdistuneisuutta. Lisätietoa tästä on tarjolla tämän sivuston muissa osissa. Yleissairaalapsykiatreilla on kokemusta toiminnallisista neurologisista oireista ja yleensä ymmärtävät näitä oireita.
Psykiatrin vastaanotolla vierailevat potilaat kokevat usein, että lääkäri kertoo oireiden olevan vain ”korvien välissä”. Ymmärrettävästi tämä saa potilaan puolustuskannalle puhuessaan psykiatrin kanssa, jolloin tapaamisesta ei ole hyötyä.
Kaiken edellä mainitun seurauksena toiminnallisista neurologisista oireista kärsivät potilaat huomaavat usein pudonneensa terveydenhuollon turvaverkon läpi saamatta apua oireisiinsa.
Sata vuotta sitten neurologit ja psykiatrit tulivat lopputulokseen, jossa toiminnallisten oireiden todettiin johtuvan hermoston toiminnan häiriöistä. Vaikka psykologiset tekijät voivat olla tärkeitä, ne voivat myös olla merkityksettömiä, eivätkä ne ole ainoa oireiden kannalta tärkeä tekijä.
Neurologit olivat kiinnostuneita toiminnallisten neurologisten oireiden diagnosoimisesta ja hoitamisesta. He kirjoittivat useita kirjoja ”toiminnallisista hermoston häiriöistä”. Näissä kirjoissa sovellettiin hienosti tervettä järkeä. Nyt näihin ajatuksiin ollaan palaamassa uudelleen ja ”toiminnallisten hermoston häiriöiden” hoito on saanut uuden alun.
Professori Stone uskoo, että monet toiminnallisten neurologisten oireiden diagnosointiin ja hoitoon liittyvät ongelmat olisivat ratkaistavissa terveydenhuollon henkilökuntaa kouluttamalla ja lisäämällä tietoisuutta häiriöiden taustasta.
Ohjaamme sinut Edinburghin yliopiston lahjoitus-sivustolle. Lahjoituksia käytetään sivuston ylläpitoon ja toiminnallisten häiriöiden tutkimiseen.
